Vihannespunkki

Tetranychus urticae

Vihannespunkki ja muna

Vihannespunkki ja muna

Vihannespunkin seittiä hortensian kukassa

Vihannespunkin seittiä hortensian kukassa

Vihannespunkkeja

Vihannespunkkeja

Vihannespunkin vioitus kurkun lehdessä

Vihannespunkin vioitus kurkun lehdessä

Lisää kuvia

Vihannespunkin munia

Vihannespunkin munia

Vihannespunkki

Vihannespunkki

Tuntomerkit

Ovaalinmuotoisia 8-jalkaisia. Isäntäkasvi ja vuodenaika vaikuttavat väriin, voivat olla väriltään mm. kellertäviä, vihertäviä, kellanruskeita tai punaruskeita.

Hyvä tuntomerkki on ruumiin molemmilla puolilla olevat tummat laikut. Kehrääjäpunkkeihin kuuluva vihannespunkki erittää seittiä, jonka suojissa ne pystyvät lisääntymään ja levittäytymään kasvilta toiselle.

Naaraat ovat noin 0,5 mm kokoisia, koiraat hieman pienempiä.

Munat ovat pyöreitä, väriltään aluksi tavallisesti läpinäkyviä, mutta muuttuvat kellertäviksi ennen kuoriutumista. Munien halkaisija on noin 0,13 mm.

Munia löytyy lehtien alapinnoilta.

Elinympäristö ja elämäntavat

Punkit viihtyvät kuivissa ja lämpimissä olosuhteissa. Monesti ne ilmaantuvat huoneen, parvekkeen tai kasvihuoneen aurinkoisimpaan ja lämpimimpään kohtaan ja levittäytyvät siitä kasveille. Ne työntävät suuosansa kasvisolukon läpi ja imevät kasvinesteitä yleensä lehden alapinnalla. Vioitukset voivat näkyä myös lehden yläpinnalla. Aluksi ne ovat vaaleita tai kellertäviä pisteitä kasvin lehdellä. Vioitusten pahetessa kloroottisten laikkujen koko suurenee ja lopulta koko lehti on vioittunut, kuivuu ja putoaa pois.

Milloin voi havaita

Punkit ovat aktiivisia, kun lämpötila on niille riittävä, yli 12 astetta. Syksyllä päivän lyhetessä, lämpötilan laskiessa ja/tai ravintotilanteen huonontuessa naaraat hakeutuvat talvehtimaan suojaisiin paikkoihin. Lepotilassa ollessaan ne eivät syö eivätkä lisäänny. Kun lämpötila keväällä nousee, punkit alkavat lisääntyä. Jos lämpötila on yli 40 astetta, niin punkkien kuolleisuus lisääntyy. Hyvissä oloissa punkkien määrä voi kaksinkertaistua muutamassa päivässä.

Merkitys puutarhassa

red light Haitallinen. Pienet taimet voivat kuolla vioituksiin ja muidenkin kasvien kasvu häiriytyy. Punkkien määrää voi vähentää suihkuttamalla kasvustoa vedellä. Suojaisalla parvekkeella ja kasvihuoneessa toimii biologinen torjunta petopunkkien avulla. Hyväksyttyjä torjunta-aineita voi käyttää tarvittaessa. Kasvihuoneen huolellinen puhdistus ennen uutta kasvukautta on tarpeen mikäli punkkitartunta on ollut paha.