Kaaliperhonen

Pieris brassicae

Kaaliperhonen

Kaaliperhonen

Kaaliperhosen toukka

Kaaliperhosen toukka

Kaaliperhosen toukka ja sen ulostetta

Kaaliperhosen toukka ja sen ulostetta

Tuntomerkit

Melko suuri vaalea perhonen, jonka etusiipien kärjet ovat tummat. Naaraan siivissä on lisäksi kaksi mustaa pistettä. Monesti hieman pienempää lanttuperhosta luullaan kaaliperhoseksi. Hyvä tuntomerkki on takasiipien alapinnat, joissa ei näy tummia siipisuonia. Siipien kärkiväli levitettynä 49-62 mm.

Elinympäristö ja elämäntavat

Kaaliperhonen on ihmisasutuksen seuralainen, eikä ole läheskään niin yleinen kuin lanttuperhonen. Todennäköisesti ei pysty talvehtimaan Suomessa, vaan vaeltaa tänne kesällä. Toukkien ravintokasveja ovat ristikukkaiset ja erityisesti kaalit ovat suosiossa. Myös koristekrassi kelpaa toukille.

Milloin voi havaita

Aikuisia saapuu keväällä lämpimien etelävirtausten tuomana. Toukista kasvaa uusi sukupolvi, joka lähtee lentoon heinäkuun lopulla.

Merkitys puutarhassa

yellow light Tarkkaile, jos toukkia alkaa ilmestyä kaalien lehdille, voi kerätä käsin pois. Hyönteisverkko kaalintaimien päällä estää aikuisia perhosia pääsemästä munimaan.